Pee yllätti tänään aamulenkillä. Ei tarvinnut kantaa yhtään. Eka kertaa piiitkään aikaan kun käveli takasinkin lenkiltä. Pee nappasi kepin suuhunsa, nosti hännän pystyyn ja laittoi tassua toisen eteen reippaasti. Äs haaveili myös kepistä, mutta ei Peen keppiin raukalla ollut mitään mahdollisuutta. Muutenkin on ollut reippaampi tällä viikolla, viime viikko oli aika hiljainen. Kaipa sillä on ollut kolotuksia, ilmakin kun oli viileämpi.

Äs ja mie ollaan rämmitty pitkin metsiä. Pitäisi tehdä uusi polku niin saataisi aika mukava uusi reitti. Hirvet oli myös kulkeneet siitä kautta. Ei näin keväällä haittaa, mutta syksystä hirvien kanssa ei kantsi käyttää samoja polkuja, hirvikärpäset... Näin alkukesästä hankitaan vaan punkkeja...

Mie en sitten alottanutkaan sukkien neulomista. Tai alotin, tein muutaman kierroksen ja huomasin, ettei tuu oikeennäköstä. Purin pois. Alotin sen sijaan ristipistotyötä. Teen itselleni lammastaulua. Neulominen polttelee edelleen, puikoille pitäisi saada jotain pientä ja näppärää.

Asiasta seuraavaan. En oo varma selviääkö miun limoviikuna kirurgisista operaatioista, joita sille suoritin mullan vaihdon yhteydessä. Leikkasin nimittäin aikasta reippaasti. Pelargoniatkin muistin viikonloppuna pelastaa talvehtimisesta. Vaihdoin mullat ja kastelin. Melkein kaikki selviytyivät talvesta, yhdestä en oo varma. Ei ne kyllä hienoilta näytä! Mut ei ne oo kuolleitakaan. Kunpa olisin laittanut ne aikasemmin hereille. Kaikki viinimarjapuskat on käyty läpi kuivista oksista, mies pelasti kolme puskaa ja loput raivattiin yhdessä. Niissä kolmessa oli iso työ, ei montaa oksaa jäänyt kun kaivo ne esille kaikkien muiden oksien ja kuivien ruohojen keskeltä. Jos ne vuoden tai parin päästä sitten kukoistaisivat. No, tyytyväinen olisin jos edes eläisivät! En oo mikään viherpeukalo vaikka tykkäänkin puutarhahommista (kohtuuden rajoissa).