Aloittamisen vaikeus on nyt tässä kirjottamisessa. Menen siis heti asiaan:

Pojan paita

Ohje: Puuvillapaita,Novitan sivuilta Pojan kalaneule raglanhihoilla. Koko 2-3 v.

Lanka: Tennessee  vaaleanvihreä ja metsänvihreä

Puikot: 3,5 mm ja 3 mm pyöröt

Langankulutus: 256 g

Neulottu ajalla: 21.07.2011 -10.08.2011

Ei täydellisesti onnistunut, mutta sopiva ja käyttökelpoinen kuitenkin. Takakappaleeseen ei nuo hihat istuneet yhtä hyvin kuin edessä. Vähän tuntu jäävän kurtulleen, mutta vauhdissa ei haittaa. Lankakin riitti mainiosti, vielä jäi tähteellekin. Ainii, miehän tein heti vikkaan tässä paijassa. Silmukoita osasin luoda oikeen määrän, mutta sen jälkeen olisi pitänyt neuloa 3 krs sileää, ni mie vetäsin 3 krs ainaoikeeta. Hupsis. Ihmettelin kun ekaa hihaa alotin tekemään, että miksi hihoissa tehdään ekaksi kolme kerrosta sileetä eikä ainaoikeeta. No, meillä ei pienet virheet haittaa. Tai eihän tuo ees virhe ollut vaan ohjeen soveltamista. Kivannäköinen tuli tuollakin aloituksella.

Ohjeessa puhutaan kalaneuleesta. Tuohon etukappaleeseen olisi voinut silmukoita jäljentäen tehdä kalan, valaskalan. Mie meinasin aluksi tehdä sen ruskealla, mutta sitten päätin jättää kokonaan tekemättä. En enää viittinyt sotkea kolmatta väriä mukaan. Tuo tummempi vihreä olisi ollut myös yksi vaihtoehto, mutta aattelin ettei kuvio välttämättä erottuisi kunnolla. Menkööt nyt ilman kuvaa. Voihan sen myöhemmin siihen tehdä, jos siltä rupeaa tuntumaan.

Kiva oli neuloa tätäkin. Ja poika oli ihana kun laittoi tän päälleen: kävi kahtomassa peilistä ja sanoi "Ihana paita." Paljastettakoon, että tätä söpöilyä edelsi tunnin paidattaolo kun ei suostunut ko. paitaa päälleen pukemaan. Oltiin vaan tässä kotona, eikä mihinkään lähössä ni aattelin, et olkuut ilman paitaa. Ei huvittanut käydä vääntämään asiasta.

Miulla oli suunnitelmissa seuraavan paidan neulominen. Tein siihen mallitilkkuakin. Taas. Dinohuppariinkin tein. Meinaako tästä tulla tapa? Ihe paitaa en sitten laittanutkaan vielä alkuun. Kun tässä on noita paitoja nyt tullut neulottua useampi, niin halusinkin väliin jotain pientä. Tosin ei nuo paidatkaan niin hurjan suuria kooltaan ole olleet... Paitoja kuitenkin. Puikoille päätyi lapaset, pojalle. Palmikoita!