Mie kaivoin muutama päivä sitten ompelukoneen esille. Aattelin leikkiä, että osaan ommella. Mie olin saanut ihanan kankaan tässä vuoden sisällä äiskältä. Pojan lakanaa varten. Mie pesin kankaan sillon kun sain sen ja laitoin kaappiin odottelemaan ompeluintoa.

Perjantaina se iski. Silitin kankaan ja siksakkasin reunat. Pojan kanssa yhteistyössä neulasin lyhyet sivut, että saan ne ommeltua jonain päivänä. Projekti jatkui lauantaiaamuna. Oon mie noheva.

Oon mie vaan niin näppärä. Aluslakanan sain ommeltua. Siitä sitten innostus on taas nostanut päätään. Tekisi mieli ommella jotain muutakin. Vielä kun perjantaina erehdyin laittamaan ompelemani housut jalkeen, ni oli kiva kuvitella, että osaisi ommella. Enkä tässä nyt käy muistelemaan niitä kahtia housuja, joista ei tullut mitään. Olin leikannut ne jotenkin hassusti. Muistaakseni sain kaksi samanlaista lahjetta tai jotain...

Pojan puuvillapaita on melkein valmis. Puuttuu toisen hihan kavennukset, kokoaminen, kaulus ja kuvion silmukointi. Vielä vähän! Minnuu aina jännittää kun neuleen osat on valmiit, että miten ne käyvät yhteen. Ja tuleeko siitä semmonen ku piti. Tässä vaiheessa ei malttais taas muuta tehdäkään kun neuloa. Miulla on seuraava neulekin ajateltuna. Haluisin jo päästä sitä neulomaan. Taio sit neulasen sukat tässä välissä.

Tytön raitapaitaa on käytetty. Ei oo ollut turha neule! Sopiva ja ihana. Tyttönen on alkanut tällä viikolla harjoittelemaan soseiden syöntiä. On se sotkemista ja aika epätoivoista. Puskee kaikki suusta ulos. No, harjoitellaan. Peruna ja porkkana on nyt tuttuja makuja.

Nuorempi koiraherra piti pestä tänään. Kieri jossain sonnassa ja haju oli melkoisen voimakas. Ällöö. Tulipa pestyä sekin. Ei voinut luistaa siitä. On nimittäin ollut koko kesän suunnitelmissa koirien pesu. Vanhemman olin jo pessyt. Onneksi se ei kierinyt sitten missään.