Viikolla tuli uusin Koiramme-lehti. Luvin siitä artikkelin Haasteet kasvattavat koiranomistajaa (Syvärinen, K.,2008.22-25). Oli erittäin hyvä artikkeli ja se herätti ajatuksia, joita piti tulla nyt tännekkin pohtimaan ääneen. Siinä mietittiin syitä miksi ihmisillä on koiria. Koiristahan on vaivaa, jotain niistä täytyy "saada irti", että viitsii sen vaivan nähdä. Yksi ajatus, mikä tuli mieleen oli ihmisen itsekkyys. Kuka muu kuin koira on tyytyväinen vähäänkin hyvään, jonka ihminen tarjoaa sille? Ihminen saa sitten tuntea itsensä tärkeäksi. No, tää nyt meinaa mennä vähän överiksi. Kuitenkin tuo artikkeli sai miut miettimään miksi miulla on koira tai siis koiria.

Miulle koirat on kavereita. Mie halusin koiran kaveriksi ulkoiluun, harrastuksiin ja koko elämään. On kiva tulla kotiin kun koira oottaa. Mut siinä oottamisessa on myös kääntöpuolensa, pitää mennä kotiin kun koira oottaa. Ei auta vaikka haluaisi luuhata jossain muualla. Koirissa viehättää niiden rehellisyys ja hetkessä eläminen, niiden seurassa ei vaan voi murehtia, ainakaan pahemmin. Koirien tuoma rutiini on ollut miulle hyvä, on pakko lähteä ulos, on pakko huolehtia siitä eläimestä, ei voi jäädä pötköttelemää koko päiväksi. Miusta tulee aika kärttynen jos koko päivän laahustaisin sisällä.

Negatiivisia asioita on ulkoilutukset yms. muiden rutiinien hoitaminen sillon kun ei vaan huvittaisi. Ne on onneksi ohimeneviä, tuon kaltaisia päiviä helpottaa se, että meitä on kaksi koirista huolehtimassa. Enemmän mie pohdin sitä, että hoidanko koirani tarpeeksi hyvin, onko niillä tarpeeksi tekemistä ja liikuntaa. Peen sairastelut tuovat omat huolensa ja Peen vointia mietin usein. Tuon aktiviteettien puutteen varmastikin huomaisi ennen pitkään, eiköhän ne purkaisi energiaa pahan tekoon...

Pohdinnoissani mie tulin siihen tulokseen, että miulle koirat tuo enemmän iloa päiviini kuin vaivaa. Ainii, siinä artikkelissa puhuttiin myös itsensä voittamisesta, kun käy huonossa kelissä koirien kanssa ulkona on hyvä mieli sitten olla sisällä. Koirien vuoksi ylitti itsensä ja lähti tuuleen ja tuiskuun pihalle. Meillä ei tuon kaltaisia itsensä ylittämisiä oikein pääse kokemaan, piskitkään ei halua huonolla kelillä ulos!

Heh, onpa tullut sitten laitettua ihan lähdeviite tuon artikkelin nimen perään. Kai se on ihan hyvä, että rutiininomaisesti tuokin tuli. Pieni maininta hirvistäkin; loppusuora on auennut!