Kiitoksia onnitteluista! Uudelle tulokkaalle en ole keksinyt bloginimeä. Varmaan pienet ihmiset tulevat kulkemaan täällä hyvinkin mielikuvituksellisilla nimillä tyttö ja poika Tai ehkä sieltä pikku hiljaa tulee se omin nimi tytöllekin. Tällä hetkellä poikaa voisi kutsua Raivoksi. Ottaa se kasvaminen välillä tiukille, raivotaan syystä ja ilman syytä. Välillä taas on niin kiltti, ihana, suloinen ja yhteistyökykyinen.

Jotta pääsin käsiksi tyttölankoihin ja pieniin, söpöihin neulomuksiin, täytyi tehdä tämä alta pois:

Pitsibolero

Ohje: Novita, ei tietoa enää mikä lehti

Lanka: Kitten mohair, vaaleanvihreä

Puikot: 5 mm ja 6 mm pyöröt

Langankulutus: 117 g

Jälleen boleroehdotelma äiskälle. Näitä erilaisia bolerojuttuja on tullut äiskälle tehtyä, mutta vielä ei oo täydellistä onnistunut saamaan. Tämäkään tuskin on sellainen. Mie ihe tykkään ja miusta tää on kiva. Äiskä haluaisi, että bolero yltäisi kiinni tuosta edestä. Tää ylttää ainakin miulle kiinnikin, tarvii vaan jonkun kiinnityssysteemin. Mie siis tykkään, jos ei äiskä käytä, ni miulla menee.

ja takaa

Pitsikuvio on miusta kaunis. Hämmästyttää edelleen, että noin hienonkin kuvion tekeminen on ihan helppoa. Tää kun on tehty vaan suorakaiteen muotoiseksi kaitaleeksi, ni ei ollut mitään pähkäilyjä miten kavennukset menee esim. kädenteiden kohdalla. Tämä oli nyt se vähän isompi neulomukseni tälle vuodelle. Viime vuosi kun meni lähinnä sukissa ja muissa pienissä töissä.

Harmaa palmikkopipo löysi kodin. Siitä ei tullutkaan Onnellisuuspipo vaan siskollani oli pipolle tarvetta. Tärkeintä, että meni tarpeeseen. Nyt teen vauvalle pitsimyssyä. Sen tarpeellisuudesta en oo ihan varma, mutta haluan tehdä sen. Pitsikuviota on siinäkin. Taidan olla pitsineuleihminen! Settiin kuuluisi myös lapaset, housut, takki ja sukat. En usko, että koko settiä teen. Ei niin innosta nuo housut ja takki. Mekko sen olla pitää

Ristipistoja en oo tehnyt lainkaan. Tekisi mieli, mutku... Ei oikein oo aikaa syventyä pistelyyn, joten pitää vaan neuloskella.

Lukenut oon. Nyt jopa oon päivittänyt Luettuja sivuani, tältä vuodelta. Finlandia-voittaja (Mikko Rimminen : Nenäpäivä) on kahlattu läpi. Viimiset viisikymmentä sivua tykkäsin. Kieli oli erikoista, ehkä totuin siihen vasta loppumetreillä. Päähenkilö oli raivostuttava. Ärsytti minuu suunnattomasti. Sen takia varmaan kirjakaan ei niin nautinnolta tuntunut. Tulipa silti luettua. Kai se hyvä kirja on kun voittanut palkinnonkin. Vaikken hirveesti just tästä kirjasta tykännyt, ni kipinä syttyi. Voisin lukea jotain muuta Rimmiseltä, jos kirjastossa tulee vastaan.

Nyt miulla on luvussa Finlandia-palkintoehdokas, Riikka Pulkkisen Totta. Tässä kirjassa on ihana tunnelma. Oon vasta alussa, mutta tähän mennessä oon tykännyt. Ei malttaisi olla lukematta.