Nyt on paikattu olennainen aukko sivistyksessäni. Sain eilen illalla luettua loppuun Huojuvan talon. Hyvä mie! Tajusin tuota lukiessani, että miulta tahtoo mennä sekaisin Maria Jotuni ja Minna Canth. Molempien kirjoja on tullut luettua. Tai Jotunilta nyt vaan tämä yksi. Minna Canthilta enemmänkin.

Otin pikasilmäyksen näistä kirjailijoista, ilmankos tahtovat sekoittua: molempien tiedoissa mainitaan Kuopio, molemmat on naisia ja molempien elämän vuosiluvuissa näkyyy 1800-luku. Ei siinä sen enempää tarvita, että miun pään saa sekaisin.


Itse kirjasta. No, tulipa luettua. Mie muistin edellisestä lukuyrityksestä jotain, pääasioita yms. Ne ei häirinneet ja suurin osahan miulta sillon jäi lukematta. Mie kyllästyin (ja minnuu niin suuttutti) siihen avioliiton kuvaukseen, se vaan jatku ja jatku. Vähemmälläkin kuvauksella miulle olisi selvinnyt, että Eero oli julma, itsekeskeinen sika ja Lea hyvä ihminen. Tai miusta se Lea ei ollut pelkästään hyvä, koska miusta sen olisi pitänyt ymmärtää häipyä moisesta liitosta. Tietty näin nykyaikana se on vähän toista kuin aikaisemmin, mutta se, että Lea peitteli ja häpesi perheen tilannetta, pyrki pitämään kulisseja yllä, mahdollistiko se Eeron yhä väkivaltaisemman käytöksen? Miulle jäi se kuva, että Eero oli tarkka julkisesta kuvasta, kuuluisa puhuja ja rauhanmies. Miten sille olisi sopinut väkivaltaisuus ja alistaminen?

Nii, miun makuun sitä perhe-elämän kuvausta oli liian pitkälti. Tällä kertaa jaksoin kahlata sen läpi, mutta kyllä mie sivunumeroita aina kahtelin, paljonko pääsin eteenpäin. Yleensä ei kirjoissa tuu huomioituu moisia seikkoja, joskus katon vaan, että oonko puolessa välissä vai missä kohin menossa.

Seuraavaksi mie oon aatellut lukea jotain hieman kevyempää ja mahdollisesti hauskempaa. Ikävien asioiden lukeminen saa riittää hetkeksi!